Kaverikoiratoiminta

Kaverikoiratoiminta on pyyteetöntä vapaaehtoistoimintaa, jolla pyritään koiran avulla tuomaan iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta oman koiran pitoon.
* * *
Kaverikoiratoiminnassa koiranomistajat vierailevat koiriensa kanssa eri kohderyhmien kuten lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona esimerkiksi laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja päiväkeskuksissa.
* * *
Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen.
* * *
Kaverikoirat koulutetaan Kennelliiton kurssilla, jossa muodostetaan myös alueellisia toimintaryhmiä. Jokainen kaverikoirakko osallistuu oman ryhmänsä järjestämiin tapaamisiin ja vierailukäynteihin. 
* * *
Toimintaryhmät etsivät itse uusia vierailukohteita ja sopivat vierailukutsuja esittäneiden paikkojen kanssa vierailuiden aikatauluista ja tiheydestä.
* * *
Toiminta on vapaaehtoista ja palkatonta. Kurssi materiaaleineen ja ruokailuineen on koirakolle maksuton ja kaverikoirien käynnit ovat maksuttomia. Koirakoille ei makseta kulukorvauksia toimintaan osallistumisesta.
* * *
Kennelliiton kaverikoirat tunnistaa työasustaan eli oranssista huivista, jossa on sinisellä brodeerattu Kennelliiton logo ja kaverikoira teksti. Myös ohjaajilla on Kennelliiton logolla varusteltu nimikyltti.



Yhteystiedot

Kotkan kaverikoirat