Aktiiviset kaverikoirat Kotkassa

 

 

VUOKKO

 

Vuokko-Unelma on vuonna 2014 syntynyt englanninspringerspanieli neito, joka harrastaa Kaverikoirailun lisäksi agilityä. Vuokko on tullut toimintaan mukaan vuoden 2017 alussa ja vakituisena käyntikohteenaan on Mäntyrinteen palvelutalo Pyhtäällä. Vuokko on luonteeltaan iloinen ja ystävällinen.

 

 

MAISA

Moikka! Olen shetlanninlammaskoira Maisa. Olen syntynyt vuonna 2012. Kaverikoirahommat aloitin vuonna 2016. Vakio käyntikohteeni on Hovinsaaren hoivakoti. Harrastan myös näyttelyissä käyntiä sekä uudempana agilityä, johon olen nyt oikeasti innostunut kovasti.

 

MURU

 

Muru on vuonna 2014 syntynyt punainen irlanninsetteri. Muru tykkää kaikista ja on setteriksi melko rauhallinen, jonka vuoksi kaverikoiravierailuilla Muru osaa olla todella nätisti rapsuttelijoiden kanssa. Vakiovierailupaikkana käymme Hovinsaaren hoivakodilla. Murun muihin harrastuksiin kuuluu agility ja toko. Muru tykkää pitkistä metsälenkeistä ja uusin mieltymys on saunominen.

 

ALMA

 

Alma Clumberinspanieli nyt 4 v ja omistaa huivin.Ei olla aktiivisesti käyty viime aikoina missään,mutta jonkin aikaa kävimme city-kodissa. Mieluiten kävisin jossakin Karhulan suunnilla. Ulkotapahtumat myös mieluisia.

 

 

URPU

Urpu on kahdeksan vuotias norfolkinterrieri. Urpu on iloinen rapsutuksia rakastava tyttö. Kaverikoiratoiminnan lisäksi Urpu on aloittelemassa toimintaa ikäihmisten ulkoilukaverina.

 

 

 

ELLI

Elli on 7 vuotias karkeakarvainen mäyräkoira. Elli on ihmisrakas ja tykkää rapsutuksista ja huomiosta. Elli harrastaa satunnaisesti metsästystä mutta enimmäkseen emännän kanssa lenkkeilyä ja ihan vaan kainalokoirana olemista. Kaverikoirana Elli aloitti vuonna 2022.